Hyppää sisältöön

Botswana

Suomen Lähetysseura tekee Botswanassa yhteistyötä pääosin vapaaehtoisvoimin toimivan evankelis-luterilaisen kirkon kanssa. Kirkon seurakunnat vierailevat sairaaloissa, auttavat vähävaraisia perheitä ja tukevat ikääntyneitä ihmisiä.

Suomen Lähetysseuran yhteistyökumppanilla, Botswanan evankelis-luterilaisella kirkolla (Evangelical Lutheran Church in Botswana, ELCB), on noin 26 000 jäsentä yli 40 seurakunnassa. Suomen Lähetysseura tukee kirkon hengellistä työtä, hallintoa ja henkilöstön koulutusta.

Koska suuri osa kirkon toiminnasta perustuu aktiivisten seurakuntalaisten osallistumiseen, vapaaehtoisilla on keskeinen rooli kirkon työssä ja diakoniassa. He vastaavat ihmisten käytännön tarpeisiin vierailemalla sairaaloissa, auttamalla vähävaraisia perheitä ja tukemalla ikääntyneitä ihmisiä.

Alueellinen kirkollinen yhteistyö

Eteläisen Afrikan luterilaisten kirkkojen yhteistyöjärjestö Lucsa (Lutheran Communion in Southern Africa) tukee jäsenkirkkojaan jumalanpalveluselämän kehittämisessä, sukupuolten välisen oikeudenmukaisuuden edistämisessä sekä paikallisiin olosuhteisiin pohjautuvan luterilaisen identiteetin vahvistamisessa myös Botswanassa.

Yhteistyökumppani

Suomen Lähetysseuran paikallinen yhteistyökumppani on Botswanan evankelis-luterilainen kirkko (ELCB).

Kysy lisää

Katso kaikki

Teressa Juhaninmäki

aluejohtaja, Afrikka
Kansainvälinen työ
Afrikka
Hankehallinto

Marja Alastalo

alueellinen ohjelmapäällikkö
Kansainvälinen työ
Botswana
Hankehallinto

Maria Stirling

asiantuntija, kirkollinen työ ja hankehallinto
Kansainvälinen työ
Botswana
Teologia ja kirkot maailmalla

Riikka Saarenpää

viestinnän suunnittelija
Viestintä ja vaikuttaminen
Angola

Haluatko auttaa?

Ryhdy kuukausilahjoittajaksi

Henkilöitä valmistujaisasussa.