Lähetysseuran Basaarissa 26 vuotta työskennellyt Hanna Hahkala jatkaa eläkepäivillään vapaaehtoistöitä samassa lähetyspiirissä, jossa hän aloitti jo kaksikymppisenä.
Eräässä kodissa, jossa Hanna Hahkala vieraili lapsena, oli eksoottisia esineitä. Koreja ja tauluja vieraista maista. Pieni Hanna ihaili niitä ja sai myöhemmin kuulla, että esineet olivat peräisin lähetystyötä tehneiltä vanhemmilta.
Silloin kukaan ei vielä tiennyt, että korit, taulut ja muut lähetystyön työalueilta tuodut esineet muodostuisivat olennaiseksi osaksi Hannan uraa. Hän eläköityi keväällä Lähetysseuran myymälästä Basaarista 26 työvuoden jälkeen.
Vielä Lähetystalolla Basaari oli erillinen myymälä, jossa pystyi pistäytymään ohikulkiessaan. Kun Lähetysseura muutti Pasilaan, Hannan piti hakea asiakkaat erikseen alakerrasta, ja suurin osa teki tilauksensa puhelimitse tai verkkokaupassa. Muutto meni muuten hyvin, mutta Hanna jäi kaipaamaan ihmiskontakteja.
Yhteyttä saa onneksi luotua myös puhelimessa. Hannalle on Basaarin palvelunumerossa tilausten tekemisen lisäksi laulettu virsiä ja pyydetty rukoilemaan. On monia, joille on ollut tärkeää saada jutella. Ja Hanna on kuunnellut.
Kannelmäen kasvatti
Hanna Hahkala on omien sanojensa mukaan kasvanut uskoon ”ilman wow-efektiä”. Kasvu tapahtui Kannelmäen seurakunnassa, jonka tyttökerhoissa ja lastenleireillä Hanna muistaa rukoilleensa ensimäistä kertaa. Silloin usko ei vielä tuntunut henkilökohtaiselta, mutta rippileiri muutti tilanteen.
”Riparilla ja nuorten toiminnassa kasvoin siihen, että nämä jutut ovat totta.”
Tyttökerholaisesta tuli kerhonohjaaja, kerhonohjaajasta seurakuntanuori ja seurakuntanuoresta osa-aikainen lähetyssihteeri. Siinä hommassa Hanna aloitti jo 19-vuotiaana. Työhön kuului myös lähetyspiiri.
”Ja siinä piirissä olen edelleen”, hän kertoo ja nauraa. Asuinpaikkana on säilynyt Kannelmäki ja säännöllisenä harrastuksena lähetyspiiri.
Lähetyskipinä syttyi osittain erään nuorisotyöntekijän ansiosta. Hän oli lähetysihminen ja tehnyt itse vuoden lähetystyötä. Ajatus kaukana asuvista lähimmäisistä kosketti Hannaa. Kun häntä sitten pyydettiin osa-aikaiseksi lähetyssihteeriksi, pesti tuntui sopivalta. Erilaiset kulttuurit olivat aina kiinnostaneet.
Muutaman vuoden päästä hän kävi Etiopiassa vierailemassa lähetystyöntekijä Elisa Blombergin luona. Matkassa yllätti maan vehreys ja se, miten ystävällisiä etiopialaiset olivat. Joku oli kävellyt päivän verran, jotta vieraat saisivat Coca-Colaa.
Oli ihana tunne, että tämä ei riipu vain minusta.
Lähetyssihteerin työ opetti uutta rukoilustakin.
”En voi sanoa, että ääneen rukoilu olisi ollut minulle luontevaa, mutta lähetyssihteerinä oppi, että sitäkin voi tehdä. Ei sen aina tarvitse olla niin hienoa ja korkeakirkollista.”
Nykyäänkin lähetyspiiri toimii Hannalle säännöllisenä kanavana rukousyhteyteen. Piiriin voi viedä omia huoliaan ja kiitosaiheitaan. Kun Hannan mies sairastui vakavasti, hän tunsi, miten esirukous kantoi.
”Oli ihana tunne, että tämä ei riipu vain minusta.”
Yleensä rukous on Hannalle vapaamuotoista puhetta yläkertaan. Väsyneimpinä hetkinä hän kuitenkin turvautuu Isä meidän -rukoukseen, erityisesti fraasiin ”tapahtukoon sinun tahtosi.” Myös Hiljaisuuden laulut ja Taizé-laulut ovat hänelle rukousta.
”Niitä olen hoilannut mielessäni vaikeina aikoina.”
Yleistä rukousaikaa Hannalle ovat yöt. Jos hän herää keskellä yötä mielessä pyöriviin asioihin, niiden puolesta on hyvä rukoilla. Jos päivällä ohi ajaa ambulanssi, Hanna rukoilee siellä kiidätettävän potilaan puolesta. Rukoiltavaa maailmassa riittää.
”Olen huono siinä, että menisin jonnekin kammioon hiljentymään, mutta jos saan vaikka viestin ystävältä tai luen lehteä, niin sieltä saan rukousaiheita.”
Hanna poimii rukousaiheita myös lukemistaan kirjoista ja Lähetyssanomista. Hän on kiitollinen siitä, miten hyviä kirjoja on saanut työnsä puolesta lukea. Muutama vielä odottaa hyllyssä. Ne olivat siellä eläkepäiviä varten, eli nyt niihin voi jo tarttua.
Pieni on kaunista
Muutakin tekemistä eläkeläisellä on: monta kymmentä vuotta kerätyistä miniatyyritaloista olisi kiva rakentaa jokin asetelma. Hanna on aina tykännyt kaikesta pienestä: leikkinyt lapsena nukkekodilla, ihastellut miniatyyrinäyttelyitä ja pieniä junaratoja.
Tulitikkuaskin kokoisia keraamisia taloja hänelle on tarttunut mukaan ja tuotu eri puolilta maailmaa.
”Minitaloja on lasivitriinissä kaksi hyllyllistä. Jos löytäisin jostain tilaa, voisin tehdä asetelman, jonne tulisi vaikka vuoria ja järviä.”
Puheista paistaa kiitollisuus.
”Elämä on yhtä rukousvastausta. Olen ollut suhteellisen terve, ja sain olla hyvässä työpaikassa kauan. On ollut helppo luottaa johdatukseen.”
Yhtä hän kuitenkin toivoo ympäröivältä maailmalta:
”Keskinäistä kunnioitusta täytyisi olla enemmän, niin kristityillä kuin kaikilla muillakin ihmisillä. Rakkauden pitää voittaa.”
Teksti: Virve Rissanen
Jutun pääkuvassa: Etiopian Addis Abebassa käynti oli osa Hanna Hahkalan vierailua lähetystyöalueelle. Kuva: Linda Juntunen
Haastattelu on julkaistu Lähetyssanomissa 3/2026.
