Tulevan joulun Kauneimmat Joululaulut -vihot on nyt lähetetty seurakuntiin. Lauluvalinnoissa näkyvät tutut jouluklassikot.
Suomen suurin yhteislaulutapahtuma Kauneimmat Joululaulut lähestyy, ja tämän vuoden lauluvihot ovat jo valmiit. Vihkon laulut on valittu yhteistyössä suomalaisten seurakuntien kanttoreiden ja kampanjan järjestäjän Suomen Lähetysseuran kanssa. Keskeinen lähtökohta on ollut perinteisten ja laajalle yleisölle tuttujen laulujen valinta.
Valittujen laulujen joukossa ovat muun muassa Varpunen jouluaamuna, Taivas sylissäni ja Sydämeeni joulun teen, jotka ovat monille olennainen osa joulun yhteislauluperinnettä. Mukaan pääsi myös Sylvian joululaulu, joka ei ollut viimevuotisessa vihossa. Palautteen perusteella laulu nostettiin takaisin tämän vuoden vihkoon.
”Kokonaisuudessa korostuvat perinne ja tunnistettavuus. Mukana on pitkään laulettuja klassikoita, harvemmin kuultuja mutta tuttuja joululauluja sekä maltillisesti uudempaa tuotantoa. Uusia lauluja on tänä vuonna mukana vain yksi kappale osana Lasten Kauneimpia Joululauluja”, kertoo varainhankinnan päällikkö Hanna Kalanne Suomen Lähetysseurasta.
Lasten Kauneimpien Joululaulujen kokonaisuus on suunniteltu erikseen yhteistyössä Lastenkirkon kanssa. Uusi laulu on Sini Nikun säveltämä ja sanoittama Talli on joulun talo, jossa joulun sanoma yhdistyy lasten rakastamaan eläinaiheeseen. Lastenkirkko.fi-sivuston videot, tarinat ja tehtävät liittyvät vihkoon valittuihin lauluihin.
Kauneimmat Joululaulut on paitsi joulun ajan musiikkitapahtuma, myös yksi Suomen suurimmista hyväntekeväisyyskampanjoista. Kauneimmissa Joululauluissa kerätään lahjoituksia Suomen Lähetysseuran työhön heikoimmassa asemassa olevien lasten ja heidän perheidensä tukemiseen lähes 20 maassa. Työllä edistetään erityisesti maailman lasten koulutusta sekä heidän oikeuksiensa toteutumista. Viime vuosina kampanjan vuosittainen keräystulos on ollut noin miljoona euroa.
Vuonna 2026 kampanjan suojelijana toimii tasavallan presidentti Alexander Stubb.
Kauneimmat Joululaulut -vihkoon valitut laulut vuonna 2026
Klassikot
Arkihuolesi kaikki heitä
En etsi valtaa loistoa
Jouluna he kaikki ovat täällä
Jouluyö, juhlayö
Maa on niin kaunis
Sydämeeni joulun teen
Sylvian joululaulu
Taivas sylissäni
Tulkoon joulu
Varpunen jouluaamuna
Enkeli taivaan
Joulukirkkoon
Me käymme joulun viettohon
Uudemmat joululaulut
Hiutaleita maahan leijailee
Ilouutinen
Jouluyön hymni
Kauneimmat joululaulut soi
Kansainväliset joululaulut
Ensimmäinen joulu
Kuului laulu enkelten
Marian poika
Lasten Kauneimmat Joululaulut
Heinillä härkien kaukalon
Hyvän joulun toivotus
Joulupuu on rakennettu
Pienet kellot soivat
Pieni liekki
Talli on joulun talo
Jutun pääkuvassa: Yksi vuoden 2022 ruotsinkielisistä Kauneimmat Joululaulut -tapahtumista järjestettiin Helsingin Vanhassa kirkossa. Kuva: Joanna Lindén-Montes