Suomen kehityspolitiikasta käydään keskustelua sakset kädessä. Eduskuntapuolueiden valmistautuessa kevään vaaleihin Suomen kehitysrahoitukseen suunnitellaan satojen miljoonien leikkauksia. Tämä tulee olemaan hankalaa, sillä Petteri Orpon hallituksen miljardileikkausten jälkeen jäljellä on vain vähän, mistä leikata.
Moni kysyykin, onko meillä varaa kehitysyhteistyöhön. Suomi on sitoutunut YK:ssa tavoitteeseen käyttää siihen 0,7 prosenttia bruttokansantulostaan. Tavoite suhteuttaa vastuun talouden kokoon: samalla prosenttiosuudella pienempi kansantulo merkitsee pienempää euromääräistä panosta. Kansainvälinen vastuu ei ole vain hyvien aikojen ylimääräinen lahja.
Kehitysyhteistyö ei ole aikansa elänyt menoerä. Maailmassa, jossa konfliktit, ilmastonmuutos, pandemiat, pakolaisuus ja taloudelliset kriisit ylittävät valtioiden rajat, kehitysyhteistyö ei ole vastakohta Suomen edulle. Oikein kohdennettuna se on kriittinen osa Suomen turvallisuus-, talous- ja ulkopolitiikkaa.
On oikein kysyä, käytetäänkö kehitysyhteistyön rahat vaikuttavasti, tavoittaako tuki kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat ihmiset ja milloin yhteistyössä voidaan siirtyä avustamisesta kauppaan ja investointeihin. Kehitysyhteistyön on tärkeää uudistua tarpeiden ja maailman muuttuessa. Ratkaisevaa on, kykeneekö maa houkuttelemaan vastuullisia investointeja, rahoittamaan kehitystään kestävästi ja varmistamaan, että talouskasvun hyödyt ulottuvat myös kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville.
Tyhjiötä emme jätä tyhjäksi. Siellä missä Eurooppa vetäytyy, muut toimijat vahvistavat vaikutusvaltaansa.
Suomen velkaantuminen on todellinen ongelma, johon tarvitaan ratkaisuja. Kehitysyhteistyöstä leikkaaminen ei kuitenkaan ratkaise velkaongelmaa. Sen sijaan se osuu ihmisiin, joilla on kaikkein vähiten mahdollisuuksia selviytyä köyhyyden, konfliktien ja kriisien keskellä. Talouden tasapainottamisessa myös valintojen oikeudenmukaisuudella on väliä.
Suomen kaltaisen pienen maan etu on maailma, jossa kansainvälisiä sääntöjä noudatetaan, yhteiskuntien vakauteen ja demokratiakehitykseen panostetaan ja jossa pienten valtioiden ääntä kuullaan. Suomen ei kannata vetäytyä globaalista etelästä samaan aikaan, kun sen taloudellinen ja poliittinen merkitys kasvaa.
Tyhjiötä emme jätä tyhjäksi. Siellä missä Eurooppa vetäytyy, muut toimijat vahvistavat vaikutusvaltaansa. Globaalin etelän maat ovat houkuttelevia yhteistyökumppaneita myös mm. Kiinalle, Venäjälle ja monelle muulle. Euroopan vetäytyessä ne voivat vahvistaa näitä kumppanuuksia omien tavoitteidensa pohjalta.
Samalla on hyvä muistaa, keiden kanssa kehitysyhteistyötä tehdään. Köyhimmissä ja hauraimmissa maissa markkinat eivät yksin ratkaise äärimmäistä köyhyyttä, turvaa vammaisten ihmisten oikeuksia, vahvista tasa-arvoa tai rakenna rauhaa konfliktien keskellä. Siksi lahjamuotoista kehitysyhteistyötä tarvitaan edelleen erityisesti siellä, missä ihmisten tarpeet ovat suurimmat mutta kaupalliset mahdollisuudet pienimmät.
Tämä ei tarkoita kehitysyhteistyön säilyttämistä muuttumattomana. Hauraimmissa maissa tarvitaan pitkäjänteistä lahjamuotoista tukea ja rauhanrakennusta. Paikallisen kansalaisyhteiskunnan tukeminen vahvistaa ihmisoikeuksia, demokratiaa ja vallanpitäjien haastamista. Tuen leikkaukset ja toimintatilan kaventaminen hyödyttävät autoritaarisia liikkeitä. Kasvavissa talouksissa Suomen pitää puolestaan rakentaa rohkeammin kauppaa, investointeja, ilmastokumppanuuksia ja finanssisijoituksia.
Kansainvälinen vastuu ja Suomen etu eivät ole vastakohtia. Kansainvälinen vastuu on Suomen edun edellytys.
Myös ilmastorahoitus kannattaa nähdä investointina yhteiseen turvallisuuteen. Ilmastonmuutoksen vaikutukset kohdistuvat ankarimmin ihmisiin, jotka ovat vähiten vaikuttaneet sen syntyyn. Samalla puhdas siirtymä luo markkinoita suomalaiselle osaamiselle ja vähentää riippuvuutta fossiilisista polttoaineista ja autoritaarisista valtioista.
Eduskuntavaaleihin valmistautuvien puolueiden kannattaa miettiä tarkkaan, miten Suomi voi parhaiten vahvistaa omaa turvallisuuttaan ja talouttaan sekä huolehtia yhteiskuntansa vakaudesta. Tähän paras resepti tulee keskinäisriippuvuuden strategisesta ymmärtämisestä. Kansainvälinen vastuu ja Suomen etu eivät ole vastakohtia. Kansainvälinen vastuu on Suomen edun edellytys. Viisaassa ulkopolitiikassa nämä kaksi tukevat toinen toisiaan.
Teksti: Pauliina Parhiala, toiminnanjohtaja, Suomen Lähetysseura
